Ajankohtaista 2005

Kilpailuavustukset ja lisenssipalautukset

Seura maksaa myös tänä vuonna kilpailuavustuksia. Avustusten jakoperusteita on kuitenkin muutettu viime vuodesta oikeudenmukaisempaan suuntaan. Avustuksia myönnetään tapauskohtaisesti niin, että ainoastaan ne jotka ovat osallistuneet seuran tapahtumien järjestämiseen voivat saada avustusta.

Lisenssit seura maksaa tuttuun tapaan niin, että 3-4 starttia tuo osahyvtyksen ja 5 tai yli starttia täysmääräisen hyvityksen (100 €). Sama sääntö koskee aluelupia, joista voi myös hakea palautusta. Kilpailuavustuslomake löytyy tästä (Word-tiedosto).

Aluekilpailujen kustannusten viime aikaisen nousun takia alue- ja kansalliset kilpailut on laitettu ensimmäistä kertaa saman pistekategorian alle. Viimeinen palautuspäivä avustuslomakkeille on. Palauta lomake Tomille tai Koskisten postilaatikkoon.

Sääntömääräinen syyskokous 13.12.

Seuran sääntömääräinen syyskokous järjestettiin Koskisilla tiistaina 13.12. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Jaana Hyvärinen. Hallituksessa jatkavat Jan Koskinen, Kaisa Koskinen, Mari Nevas, Annika Vuorinen sekä Tomi Jalkanen. Meri Rajaniemestä tuli hallituksen seitsemäs jäsen. Janne jatkaa varapuheenjohtajana, Annika sihteerinä, Kaisa toimii rahastonhoitajana, Meri jäsensihteerinä ja Mari tiedottajana. Tomi vastaa myös jatkossa netistä sekä toimii kilpailuvastaavana.

Tomin sähköpostiosoite muuttunut

Tomille voi lähettää postia osoitteeseen tomi.jalkanen(at)welho.com. Laita (at) kohdalle @-merkki. Tätä merkintätapaa käytetään jatkossa muuallakin Pro Equon saitilla roskapostin estämiseksi.

Seuran pikkujoulut vermossa

Seura vietti marraskuun 30. päivä kahdenkymmenen hengen voimin mukavan keskiviikkoillan Vermon raviradalla. Paikan päällä nautimme asiantuntevasta opastuksesta sekä hyvästä ruuasta. Arvonnassa arpa suosi Seppoa, joka sai avec-liput Equitainment-tapahtumaan. Totoluukulla voittoja keräämässä kävi Daniel, joka voitti lähes kaiken voitettavissa olevan ;) Minna, Heidi ja Tomi kävivät luovuttamassa pokaalin lähdön viisi voittajalla. Osa porukasta jatkoi aamun pikkutunneille asti. Mukavaa oli. Kiitos kaikille osallistujille.

Uusi klipperi hankittu

Seura hankki uuden klipperin. Valitettavasti vanhat terät eivät käy uuteen klipperiin, joten jokainen joutunee hankkimaan uudet terät. Terien hinta 37 €. Seuralla on vielä kolmet terät varastossa. Kysy niitä Kaisalta tai Tomilta.

Kovin suotavaa olisi, että uudesta klipperistä pidettäisiin parempaa huolta, kuin edellisestä. Hankimme kaksi akkua, jotta toinen olisi aina käyttövalmiudessa. Muistakaa noudattakaa käyttöohjeita akkua ladatessanne. Muistakaa myös öljytä konetta käytön aikana ja opetelkaa asentamaan terät koneeseen oikein. Klipperin kertakäyttömaksu 10€ suoritetaan ilman erillistä pyyntöä seuran tilille 555409-216937. Samalle tilille suoritetaan maksu teristä.

Tallinna horse show

1.10.-2.10. järjestettävälle matkalle on ilmoittautunut 13 seuralaista. Kaikki ilmoittautuneet ovat saaneet matkasta sähköpostitse tarkempaa tietoa. Mikäli et ole, lähetä tieto Jaanalle.

Estetalkoot

Yritetään järjestää vielä yhdet talkoot ennen pakkasia. Tolpat kaipaavat maalia.

Kansalliset kilpailut 2006

Hanketta viedään eteenpäin. Toukokuulle kaavailemamme kilpailut ovat hieman vastatuulessa, sillä liitto olikin myöntänyt kaikille toukokuun viikonlopuille kilpailut. Selvitämme paraikaa muiden kuukausien tilannetta. Ensimmäisessä kisakokouksessa 6.9. tehtäviä jaettiin ja ryhmille nimettiin ryhmänjohtajat.

Kuten jo viime syyskokouksessa kaavailimme, olemme aikeissa järjestää ensi vuonna jälleen kansalliset kilpailut. Tapahtumapaikka tulee tilaongelmien vuoksi muuttumaan, näillä näkymin kilpailut järjestetään Laakson kentällä. Jos löytyy tarpeeksi innokkaita puuhamiehiä, kilpailut tullaan varmasti järjestämään – ja kuten tapana – proequolaisten järjestämät kilpailut ovat aina rennon mukavat ja hienot.

Sähköpostilista

Jos haluat vastaanottaa sähköpostitse Pro Equon uutiskirjeitä, lähetä tästä tieto Tomille. Uutiskirjeen tarkoituksena on pitää jäsenet ajantasalla merkittävistä tapahtumista (esim. jäsenmaksut, kilpailuluvat, kilpailut, muut tapahtumat).

Pikkujoulut marraskuussa

Vielä vahvistamattomana ajankohtana marraskuun lopulla (luultavasti 19.11.) seura järjestää pikkujouluhenkisen happihyppelyn lähiympäristössä. Alustavasti on kaavailtu ekskurssiomatkaa Vermon raviradalle. Paikan päällä nauttisimme asiantuntevasta opastuskierroksesta kulisseissa ja löysimme tietenkin vetoa suosikkiravureidemme puolesta. Ravien jälkeen suuntaisimme matkamme kohti Espoon Scandic -hotellin ravintolaa. Seura on luonnollisesti lupautunut osallistua syöminkikustannuksiin, sen mukaan tietenkin kuinka paljon Totosta irtoaa kahisevaa ;)

Uudet kotisivut

Seura on aloittanut uusien kotisivujen tekemisen. Jatkossa mm. kilpailuihin ilmoittautuminen sekä Pro Equo ranking -ilmoitukset hoidetaan netin kautta. Nettisivuja on muutenkin tarkoitus hyödyntää jatkossa entistä paremmin. Uudistuksen yhteydessä myös nettiosoite tulee muuttumaan.

Estevalmennus

Tomi Jalkanen järjestää estevalmennuskurssin 19.-20.4.2005 (ti ja ke) klo 17 alkaen. Valmennus on ilmainen Pro Equon jäsenille, muille 20€/h. Aikataulu (Word-tiedosto).

Kevään toiset harjoituskilpailut

Edita Prima sponsoroi kevään toisia harjoituskilpailuja lahjoittamalla helppo A:n ja 110 cm voittajille avec-liput Helsinigin yleisurheilun MM-kilpailuihin. Kilpailuja sponsoroi myös Cederrooth/V05) Lisätietoja harjoituskilpailut-osiosta.

Jäsenlistan päivitys

Päivitetty lista 23.3. mennessä poistetuista jäsenistä (Word-tiedosto).

Jäsenmaksut vuonna 2005

Vuoden 2005 jäsenmaksu on 35 € (uudelleenrekisteröitävät 40 €). Perhejäsenmaksu on 17,5 €. Tilinumero, jolle jäsenmaksu maksetaan on 555409 - 216937. Eräpäivä jäsenmaksuille on 10.2.2005. Tämän jälkeen maksamattomat jäsenet poistetaan jäsenluettelosta. Jäsenlistalta poistamisen jälkeen tapahtuvasta uudelleenrekisteröinnistä joudumme perimään toimenpidekuluna 5 €. Jokaisen tulee kirjoittaa maksun yhteydessä viestiksi oma nimi, syntymäaika ja henkilötunnus sekä "jäsenmaksu 2005". Mikäli sinulla on kysyttävää, Tomi ja Kaisa vastaavat mielellään kysymyksiisi.

Mikäli et ole vielä Pro Equon jäsen ja haluat liittyä seuraamme, lähetä tästä ilmoitus sähköpostitse Tomille tai kirjoita yhteystietosi tallin seinällä olevaan lappuun. Yhteystietojen (nimi, osoite) lisäksi tarvitsemme sosiaaliturvatunnuksesi, sillä sporttirekisteri päivittää osoitteenmuutokset suoraan väestörekisteristä. Tämän lisäksi jäsenmaksu tulee suorittaa eräpäivään mennessä tilille. Mikäli liityt Pro Equo:hon toisesta seurasta, laita viestiin sporttitunnuksesi, jonka löydät esimerkiksi vanhan jäsenkortistin kääntöpuolelta. Tervetuloa seuraan!

Kilpailuluvat 2005

Mikäli haluat kansallisen tai aluekilpailuluvan vuodeksi 2005, ilmoita tästä Tomille (045-6303234). Ne, joilla on ollut kansallinen lupa vuonna 2004, saavat maksulapun automaattisesti, kunhan jäsenmaksu on suoritettu. Kukin maksaa vuonna 2005 sekä kansallisen että aluelupansa itse. Vuoden päätyttyä seura palauttaa maksuja kilpailusuoritusten mukaan. Viisi tai enemmän starttia mahdollistaa täyden hyvitykseen (100€ kansallinen ja 14€ aluelupa). Kilpailulupamaksukuitteja ei anneta, ennen kuin seuran jäsenmaksu on suoritettu.

Hallitus päättää tapauskohtaisesti, vastaako ratsastajan taso kansallista tasoa (esteet 120cm, koulu helppo A) tai aluetasoa, eli anotaanko lupaa SRL:ltä. Mikäli haet aluelupaa ensimmäistä kertaa, joudut osallistumaan seuran järjestämään aluelupakokeeseen. Lisätietoa tarjoaa Tomi.

Hevosen vuosimaksu 2005

Alue- ja kansallisia kilpailuja varten tarvittava hevosen vuosimaksu -maksutosite tulee tulostaa kipasta.

Kilpailuavustukset

Seura maksoi vuodelta 2004 kilpailuavustuksia seuraavasti: Tomi Jalkanen 214€, Annika Homborg 149€, Daniel Stöckli 142€, Julia Tallberg 134€, Sinna Virtanen 88€, Kaisa Koskinen 70€. Avustuksia myönnettiin yhteensä 797 €. Tämän lisäksi Tomille, Danielille, Julialle, Annikalle sekä Sinnalle maksettiin täyshyvitys (100 €) kansallisesta kilpailuluvasta. Kaisa sai osahyvityksen (50€).

Uuden vuoden päivä

Talli ja seura tarjosivat uuden vuoden päivänä kuohuvaa ja leipäkakkua. Samalla palkittiin vuoden 2004 Pro Equo rankingin voittajat Tomi Jalkanen ja New Hill Vitesse. Tomi ja Tessa keräsivät 104 pistettä, mikä oli uusi ranking-ennätys, ja voittivat toiseksi tulleet Annika Holmborgin ja Princess Din 20 pisteellä. Kolmansia olivat Julia Tallberg ja Fairy de Garenne. Seura onnittelee kaudella 2004 menestyneitä ja toivottaa kaikille hyvää ja menestyksekästä uutta vuotta 2005.