KUNTO KOHDILLEEN!!!

Pro Equon Meri ja Terhi joutuvat sisukkaan suomenhevosratsunsa Pikkaraisen kanssa kevätkauden 2009 ajaksi Hippos -lehden seuraamalle kunnonkohotuskuurille ja laittavat "vahingon kiertoon". Muidenkin seuralaisten hikeä siis tullaan vuodattamaan!
Ei riitä, että on oma hevonen. Tai vaikka useampikin ratsastettava. Vaikka tallilla luuraisi joka päivä ja monta tuntia, kunto saattaa silti rapistua. Ratsastus on kaikkine oheistoimintoineenkin yksipuolista liikuntaa, eikä riitä pitämään kroppaa kunnossa, varsinkin jos työkseen istuu kahdeksan tuntia päätteen ääressä. Meri on aktiivisen kisauransa jälkeen huomannut painonsa kasvaneen luvattomasti. Eikä Terhi yksipuolisen liikkumisensa johdosta taivu enää mihinkään. Kukkakeppejä varten suunniteltuja valkoisia ratsastushousujakaan ei voi kutsua parhaiksi ystäviksi.. Kauniaisten Move -liikuntakeskus on luvannut laittaa ratsastajat kondikseen - vaikka väkisin! Salit, jumppatunnit ja Satu "Sutu" Markkasen tanssitunnit laittavat kilot liikkeelle ja taivuttavat jopa Kaikkostakin kankeampaa!

Nyt siis kaikki seuralaiset mukaan liikkumaan! Erilaisia tempauksia on suunnitteilla joka kuukaudelle. Voit ideoida itsekin, ja ottaa yhteyttä joko Meriin tai Terhiin. Laitetaan koko seura biitsikuntoon kesäkaudelle 2009!